sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Meiän lemppari Nanny Still


Nanny Still McKinney
(31. 7. 1926 Helsinki – 7. 5 2009 Bryssel, Belgia) oli suomalainen lasitaiteilija.
Suomen taideteollisuuden kulta-aikana 1950-luvulla Still kuului muotoilun suuriin nimiin.


Still valmistui Taideteollisesta keskuskoulusta (nykyisestä korkeakoulusta) Metallitaiteen osastolta vuonna 1949. Samana vuonna hän voitti Riihimäen lasin pohjoismaisen muotoilukilpailun, jonka ansiosta hänet palkattiin töihin tehtaalle. Hänet tunnetaan parhaiten juuri näistä, Riihimäen lasille tekemistään töistä. Tehtaalla hän suunnitteli sekä taidelasi- että käyttölasiesineitä. Still työskenteli Riihimäen lasitehtaassa 1970-luvulle saakka, jolloin Riihimäen tuotanto siirtyi käsityövaltaisesta puhalluslasitekniikasta automatisoituun tuotantoon.


Still avioitui vuonna 1958 amerikkalaisen George McKinneyn kanssa, ja he muuttivat vuonna 1959 Brysseliin. Hän jatkoi Belgiassa asuessaan edelleen taiteellista uraansa suunnittelemalla esineitä Rosenthalin tehtaan lasinpuhaltamolle.

Monipuolisen uransa aikana Still suunnitteli lähes kaikkea koruista paistinpannuihin. Pariisissa vuonna 1956 järjestettyyn näyttelyyn suunniteltu, kristallista hiottu taidelasiteos Turmaliini kuuluu hänen luonteenomaisiin töihinsä. Tunnettuja hänen Riihimäen lasille muotoilemiaan lasisarjoja ovat Harlekiini, Flindari, Grapponia ja Kehrä. Rosenthalille 1990-luvulla suunnitelluista töistä voi mainita esimerkiksi Samoa-sarjan maljakot.

Still sai ansioistaan Pro Finlandia -mitalin vuonna 1972.



Äiti huusi mulle huutonetistä kolmella kympillä tämän Kehrä-sarjan kahvikaluston  kuudelle hengelle jo monta vuotta sitten.
Kahvikupit ja lautaset, pullalautaset, sokerikko ja kermakko sekä jalallinen kakkulautanen.
Pienet kynttilänjalat, tuikkukippo ja hyasinttimaljakko ovat löytyneet kirppareilta.

Ruokailusarja on kokonaisuudessaan keräilty yksitellen kirpputoreilta :)
Isot tarjoilulautaset, ruokalautaset, kolme erilaista lasisarjaa, isommat kynttilänjalat, jälkiruokamaljat ja pari isoa maljaa.

Kehrän maljoissa on huomattavaa se, että sekä isot että pienet jälkiruokamaljat saattavat olla huomattavan vinoja eli toiselta laidaltaan matalampia, se EI ole vika vaan sarjan ominaisuus, kaiken ei aina tarvi olla täydellistä :)


Meidän hintoja näille:
pienet kynttilänjalat ei maksa juuri mitään, joskus saa 20 sentillä, isommat 2€/kpl, tuikkukipot 2€, maljakko 3€, isot lautaset 3-4€/kpl, ruokalautaset 1-2€/kpl, isot maljat 3€, jälkiruokamaljat 1-2€/kpl, lasit yleensä euron kappale, kalliimpiakin on mutta niitä ei oteta:)




Tässä kuvassa nuori Nanny Still pitelee suunnittelemaansa Stella Polaris -koristepulloa. Äiti on kerännyt tätä sarjaa jo neljä vuotta. Kaikki muut on mutta ruskea pullo puuttuu. Yksi on ostettu vanhan tavaran kaupasta Karhulassa, muut on huudettu huutonetistä.
Näitä näkee niin harvoin kirpputoreilla.
Värejä on kuusi; sininen, keltainen, kirkas, vihreä, hiukan lilaan vivahtava vaaleamman sininen, sillä on oma nimi, neodymi ja sitten ruskea, jolla on myös nimi amber.


(kuva Googlen kuvahausta)





Tässä vielä kuva äitin pulloista

Anni-Pauliina

2 kommenttia:

  1. Hei . Kiitos ihanasta blogista jonka juuri löysin ja innolla kahlaan läpi :) Kuvat ovat mahtavia ! Polaris pullosta tuli mieleeni että minulla on kirkas polaris pullo jossa on myös korkki , onko sinulla tullut vastaan korkillisia ? Lasinen korkki .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, on.
      Ainakin siinä kirkkaassa kapeamman mallisessa on iso lasinen korkki, koska se on karahvi. Näissä värillisissäkin on näkynyt joskus korkki mutta se on sellainen pieni teräksinen joka painuu kokonaan suuaukon sisään.
      Kiitos kehuista, Anni-Pauliina useimmiten kuvailee kuvat.

      Poista